Otsan ja kulmakarvojen kohotus

Kun puhutaan otsan kohotuksesta, puhutaan yleensä oikeastaan kulmakarvojen kohottamisesta. Toimenpiteen voi tehdä monella eri tapaa, riippuen siitä, millaista tulosta kokonaisuudelta haetaan.

Otsan kohotuksen sijaan kulmakarvojen kohotus on nimenä tarkempi, sillä yleensä toimenpiteellä pyritään vaikuttamaan nimenomaan kulmakarvojen asentoon. Otsan poikittaisiin juonteisiin leikkaus puolestaan tehoaa huonommin, ja iän myötä kulmakarvat laskeutuvat kaikilla hiljalleen. Otsan ja silmänalueen anatomian takia osalla laskeutuminen alkaa jo varsin nuorena. 

Kulmakarvojen asentoa voidaan nostaa usealla eri menetelmällä: 

Kulmakarvojen kiinnitys eli peksia

Kulmakarvan kiinnityksessä eli peksiassa kulmakarva kiinnitetään yläluomeen tehdyn avauksen kautta silmäkuopan luiseen reunaan. Nostava efekti jää usein maltilliseksi, ja toimenpide soveltuukin parhaiten lieviin tilanteisiin yläluomileikkauksen yhteydessä. Hyvänä puolena on, että yläluomelle tuleva arpi yleensä parantuu lähes näkymättömiin.

Avoin kulmakarvan kohotus

Avoimessa kulmakarvan kohotuksessa avaus tehdään kulmakarvan reunan päälle otsan iholle, josta otsan ihoa poistetaan sopiva määrä. Tämän jälkeen kulmakarva nostetaan uudelle paikalleen.  

Nosto on melko tehokas, ja pysyy paikallaan melko hyvin. Avoimen kulmakarvan kohotuksen huonona puolena on alueelle jäävä arpi. 

Aiemmin toimenpidettä tehtiin vain vanhemmille ihmisille arpien pelossa. Nykyiset dermapigmentoinnit (esim. microblading) ovat kuitenkin usein niin hyviä, että niiden avulla mahdollista arpea saadaan peitettyä myös nuoremmilta hyvin. 

Avoin otsan kohotus

Avoimessa otsan kohotuksessa avaus tehdään hiusrajaan tai sen taakse. Avauskohdan valinta riippuu otsan korkeudesta. 

Jos avaus tehdään hiusrajaan, voidaan korkeaa hiusrajaa saada madallettua otsan kohotuksen yhteydessä. Jos hiusraja taas on matala, voidaan avaus tehdä hiusrajan taakse, jolloin hiusrajaa saadaan hieman nostettua otsan kohotuksessa. 

Avoimessa otsan kohotuksessa muodostuvat arvet paranevat yleensä melko huomaamattomiksi, ja leikkauksen nostava teho on yleensä hyvä.  

Endoskooppinen kohotus

Endoskooppisesti eli tähystimellä tehtävässä otsan kohotuksessa tehdään pienet avaukset hiusrajan taakse. Tämän jälkeen otsan kohotus tehdään pienten avausten kautta tähystintä apuna käyttäen. 

Leikkauksen etuna on pienet ja käytännössä näkymättömät arvet. Endoskooppisessa kohotuksessa hiusraja siirtyy kulmakarvojen mukana hieman taaksepäin. Tämä tuleekin huomioida leikkausmenetelmää valittaessa.

Toimenpiteen hinta sisältää 1 kontrolli käynnin lääkärillä sekä mahdollisen ompeleiden poiston/haavanhoitokäynnin.

Yläluomileikkaus nyt alkaen 1 290 € (norm. 1 490 €). Kampanjahinta voimassa 6.5.-28.6.2024.
Hinta alv. 0 %.
Vain esteettisin perustein tehtyihin leikkauksiin lisätään alv. 24 %.

Tutustu hinnastoomme
täältä.

Varaa aika konsultaatioon numerosta 020 766 9390 arkisin klo 8-16.
Takaisin palveluihin