Genioplastia eli leukaimplantti

Alaleuan kärjen suurentaminen implantilla korjaa kasvojen mittasuhteita pysyvästi. Toimenpiteen myötä alaleuasta tulee voimakkaampi ja näkyvämpi. Lievemmän leuankärjen suurentamisen voi tehdä paikallisella täyteaineella tai rasvasiirteellä.

Pieni alaleuka saattaa korostaa nenää ja kaksoisleukaa. Genioplastia sopiikin kaikille potilaille, joilla leuan koko on turhan pieni kasvojen muihin mittasuhteisiin nähden. Jykevämpi leuan kärki myös mielletään maskuliinisemmaksi, ja siten genioplastia voikin olla osana kasvojen maskulinisoivaa kirurgiaa sukupuolen korjauksen yhteydessä. Leikkauksen voi tehdä myös leuan rasvaimun, nenäleikkauksen tai esimerkiksi kasvojen kohotuksen yhteydessä. 

Genioplastiassa leuan kärki korjataan joko silikoni- tai polyetyleeni-implantilla. Leukaimplantti kiinnitetään leukaluuhun, ja leikkaushaava jää piiloon leuan alle. Erilaisissa leukaimplanteissa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja niiden eroavaisuudet liittyvät lähinnä implantin kovuuteen ja muotoiltavuuteen. Sekä silikonisia että kovemmasta polyetyleenistä valmistettuja implantteja on käytetty jo vuosikymmenten ajan sekä esteettisessä että korjaavassa kirurgiassa turvallisesti.

Genioplastia voidaan tehdä paikallispuudutuksessa tai yleisanestesiassa. Kotiin pääsee jo leikkauspäivänä. Toipumisaika on tyypillisesti 2-3 viikkoa, jonka aikana yleensä turvotus ja mustelmat häviävät.

Toimenpiteen hinta sisältää 1 kontrolli käynnin lääkärillä sekä mahdollisen ompeleiden poiston/haavanhoitokäynnin.

Yläluomileikkaus nyt alkaen 1 290 € (norm. 1 490 €). Kampanjahinta voimassa 6.5.-28.6.2024.
Hinta alv. 0 %.
Vain esteettisin perustein tehtyihin leikkauksiin lisätään alv. 24 %.

Tutustu hinnastoomme
täältä.

Varaa aika konsultaatioon numerosta 020 766 9390 arkisin klo 8-16.
Takaisin palveluihin