Nenäleikkaus eli rhinoplastia

Nenäleikkaus eli rhinoplastia

Nenäleikkaus eli rhinoplastia Nenäleikkauksella eli rhinoplastialla voidaan korjata häiritseviä muotoja ja palauttaa mittasuhteet kohdilleen. Pieni nenäleikkaus voidaan tehdä puudutuksessa.

Kenelle nenäleikkaus sopii?

Nenäleikkaukseen eli rhinoplastiaan hakeutumisen syitä ovat vamman tai sairauden aiheuttama nenän epämuotoisuus, mekaaninen este ilman kululle nenän kautta sekä ulkonäölliset syyt.

Ulkonäkösyistä leikkaukseen hakeutuvilla on yleensä toiveena nenässä olevien poikkeaviksi koettujen muotojen ja mittasuhteiden muuttaminen tavanomaisiksi, esteettisesti sopusuhtaisena pidettäviksi. Tavallisimpia toiveita ovat suoristus, kyömyn poisto, keskeltä leveän nenän selän kavennus, kärjen ja tyven kavennus ja sieraimien pienennys. Nenää pienentävät toimenpiteet ovat siis yleisempiä kuin suurentavat. Suurentaviin toimenpiteisiin kuuluvat nenän selän korottaminen ja leventäminen sekä kärjen pidentäminen.

Nenäleikkauksen suunnitteluvaiheessa on pidettävä mielessä, että jos leikkaus toteutetaan pienenä yhden häiritsevän kohdan korjauksena, huomataan usein jälkikäteen muitakin esteettistä korjausta vaativia kohtia nenässä. Tämä voi johtua mittasuhteiden muuttumisesta tai siitä, että yksi kohta on aiemmin vienyt kaiken huomion. Siksi nenää (ja koko kasvoja) pitää suunnitteluvaiheessa katsoa kokonaisuutena ja useimmiten kannattaa samassa leikkauksessa tehdä kaikki tarvittavat korjaukset.

Miten nenäleikkaus tehdään?

Pienet nenäleikkaukset voidaan tehdä puudutuksessa, mutta suuremmat toimenpiteet vaativat yleensä nukutuksen.

Miten leikkaukseen ja jälkihoitoon pitää varautua?

Kotiin pääsee leikkauspäivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Sairasloman pituus riippuu tehdyn leikkauksen suuruudesta. Normaali toipumisaika on n 3 viikkoa, jonka aikana voi ilmetä pientä turvotusta ja mustelmia. Ulkonäöllisesti lopputulos muuttuu arven pehmenemisen myötä usein yli vuoden ajan. Kovuus ja pyöreys vähenevät pikkuhiljaa, nenän kärki laskeutuu ja nenäluu muotoutuu paikoilleen.

Ennen ja jälkeen kuvat

Palveluiden hinnat on ilmaistu ilman arvonlisäveroa. Hoito on alv-vapaa, jos kyseessä on terveyden- tai sairaanhoidoksi laskettava diagnosointi tai hoito. Lue lisää Veroviraston sivuilta tai keskustele lääkärin kanssa.

Sairaala KL:ssa voit maksaa myös osamaksulla. Lue lisää.
  • Haluatko tietää lisää?

  • Jätä yhteystietosi, niin soitamme sinulle seuraavan arkipäivän aikana.
  • Ota yhteyttä