Sotesta Syteen?

Sotesta Syteen?

Sotesta syteen? Vuosien sotekeskusteluun tympääntyneenä ja asiaan uskoni menettäneenä oli hauskaa löytää oheinen juttuni, joka julkaistiin yksityislääkärilehdessä 2005. Mielestäni sairaalat on rakennettava alhaalta ylös ja potilaslähtöisesti. Inhimillisyys on hoidon perusta ja mittasuhteiden on oltava ihmisen kokoisia. Ongelmia ei ratkota seiniä rakentamalla vaan rakenteita aktiivisesti uudistamalla. Sotealueiden määrä ei ole ratkaiseva vaan niiden tarjoama hyvä hoito […]

Sotesta syteen?

Vuosien sotekeskusteluun tympääntyneenä ja asiaan uskoni menettäneenä oli hauskaa löytää oheinen juttuni, joka julkaistiin yksityislääkärilehdessä 2005.

Mielestäni sairaalat on rakennettava alhaalta ylös ja potilaslähtöisesti. Inhimillisyys on hoidon perusta ja mittasuhteiden on oltava ihmisen kokoisia. Ongelmia ei ratkota seiniä rakentamalla vaan rakenteita aktiivisesti uudistamalla. Sotealueiden määrä ei ole ratkaiseva vaan niiden tarjoama hyvä hoito ja hoiva, inhimillisyys.

Uskoakseni inhimillisyys löytyy pienistä piireistä – ei kolosseista, jotka jatkavat toimintaansa vanhaan malliin. Siis hierarkisesti, byrokraattisesti, tehottomasti, epäinhimillisesti ja omaa kilpeään kiillottaen. Ei potilaslähtöisesti.

 

Suuruuden ylistys (Asko Salmi 2004)

Terveydenhuoltoon on sitkeästi pesiytynyt käsitys, että suuri on hyvää. Mitä suurempi organisaatio, sitä paremmin ja tehokkaammin se pelaa. Tuottavuus nousee ja panos/hyötysuhde kasvaa organisaation massan ja johtolokeroiden lisääntyessä. Suuresta organisaatiosta tuntuisi tulevan kaikkivoipa – ja ainakin itsestään lisääntyvä – lähes elollinen olio. Suuri organisaatio näyttäisi olevan kuin aikamme Sampo; kaiken hyvän ruumiillistuma ja maallisen mammonan ehtymätön lähde.

Ainoa mistä olen vakuuttunut on suuren organisaation itsereplikoituva ominaisuus. Siellä missä kaksi byrokraattia kohtaa löytyy tilaa vielä kolmannelle ja kolmen kopla keksii varmasti tittelin neljännelle ja viidennelle… Tämä näyttäisi täyttävän alkeellisen lisääntymisen tunnusmerkit. Voidaan kuitenkin aiheellisesti kysyä mitä tekemistä näin alkeellisella eliöllä ja lisääntymisellä on terveydenhuollossa ja miten se palvelee potilasta? Mitä hyötyä sairaalle on massiivisen organisaation tuottamista mitä merkillisimmistä oheispalveluista, miten ne nopeuttavat ja parantavat hoitoa ?

Jos suuri olisi kaunista – tai ainakin tehokasta – niin luulisi, että jatkuvat puheet HUS:n ongelmista olisi kuopattu jo valovuosia sitten. Toinen epätodennäköinen mahdollisuus ongelmille on tietenkin, että HUS:n päättäjät haluavat kieriskellä masokistisessa julkisuudessa vuodesta toiseen kärsimyksistään välittämättä. Oli miten oli, juhlapuheista huolimatta suuri ei näytä toimivan.

Kaikkien suurten Sampojen äiti ja suuruuden ihannoinnin esikuva lienee entinen Neuvostoliitto tai itä-saksalainen huippu-urheilu. Suuruus vietiin huippuunsa, komento keskitettiin ja lopulta valtakunta hajosi – taisi tukehtua omaan suuruuteensa. Tukahdutettu ihmisyys vei voiton valtavasta koneistosta. Inhimillisen organisaation suuruudella näyttäisikin olevan kriittinen raja. K-pisteen ylittävät suuruudet tukehtuvat omaan mahdottomuuteensa ja sitä lähenevät kouristelevat huonovointisuudessaan.

Pienessä järjestelmässä kaikki tuntevat toisensa. Jokainen palikka loksahtaa kohdalleen ja homma hoituu. Suuressa organisaatiossa voi olla puuttuvia palikoita tai viallisia palikoita: systeemi toimii, mutta yskien. On myös mahdollista, että palikka on tykkänään väärää laatua, väärässä paikassa tai ainakin väärään aikaan. Ei siis ihme, että tarvitsemme palikan paikan, laadun, määrän ja muodon tarkastajia – siis palikkabyrokraatteja, joiden toiminnalla ei ole mitään tekemistä systeemin alkuperäisen toiminnan kanssa. Uskoisin, että palikkabyrokraattien määrä on käänteisesti verrannollinen systeemin tuottavuuteen, viihtyisyyteen ja tehokkuuteen.

Miksi emme ottaisi oppia vihollisista ? Miten toimivat sissiliikkeet, joita ei maailman suurin sotakoneisto saa sammutettua. Miksi emme perusta pieniä itsenäisiä yksiköitä, jota tuntevat itsensä perinjuurin ja ovat halukkaita ja valmiita täyttämään saamansa tehtävän itsenäisesti. Hallintoa tarvitaan vain verkoston toiminnan koordinoimiseen. – Yksityisessä terveydenhuollossa tällaisen solun tunnusmerkit täyttävät pienet nyrkkipajat, jotka ovat motivoituneita toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Paras mahdollinen tulos on myös näiden yksiköiden olemassaolon valtuutus ja jatkuvuuden turva. Kunnallisessa terveydenhuollossa yksikkö voisi olla osasto, jolle siis taattaisiin suuri taloudellinen ja toiminnallinen vapaus. Ongelma lienee se, että tällöin palikkabyrokraattien tarve vähenisi dramaattisesti. Ja toisaalta työnantajan olisi luotettava työntekijöidensä arviointikykyyn ja ammattitaitoon.

Jokainen taiteilija tietää syntymästään lähtien, että pieni on kaunista. Myös yksinkertainen on kaunista. Jokaisella valokuvia ottaneella on oma kokemus tästä aisasta: lomamatkalla niin suurilta ja komeilta näyttävät vuoret kutistuvat olemattomiksi albumissa. Kuitenkin, jos olet saanut vangituksi kuvaasi pienen, kiintoisan ja perspektiiviä antavan detaljin kuva herää henkiin. Ehkä olisi jo aika soveltaa taidetta organisaatiomalleihin ja miettiä olennaisen perusteita; heittää organisaatiokolmiot kärjelleen. Pieni on tehokasta.