Anna Höckerstedt

Kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri

"Yritän työssäni saada selville, mitä ihminen haluaa ja voinko tässä häntä auttaa"

Olen erikoistunut rintarekonstruktioihin, jossa rinta rakennetaan jopa kokonaan uudelleen. Leikkaaminen on keskittymistä vaativaa työtä, mutta väsymystä ei salissa koskaan huomaa – vaativuus on nimenomaan työn suola. Haastavan leikkauksen onnistunut loppuun saattaminen muistuttaa arvoituksen ratkaisemista: siitä saa aina onnistumisen iloa.

Kouluttauduin kirurgiksi Päijät-Hämeen keskussairaalassa, jonka jälkeen erikoistuin plastiikkakirurgiksi Töölön sairaalassa. Olen työskennellyt plastiikkakirurgina vuodesta 2012 ja erikoistunut alan sisällä erityisesti rintarekonstruktioihin. Pyrin siihen, että hallitsen kaikki rintarekonstruktoiden eri tekniikat. Leikkaustekniikka valikoituu siten potilaan tarpeiden mukaan.

Vapaa-ajalla harrastan kuvanveistoa ja maalausta. Koen, että harrastuksia ja työtä yhdistää luovuus sekä se, että molemmissa saa tyydytystä hyvin onnistuneesta lopputuloksesta. Plastiikkakirurgiassa on tosin se ero, että mielikuvituksen rajat ovat luonnon luomat. Paras kiitos tulee potilaan suusta, kun häntä on aidosti voinut auttaa.

Hoidon tulokset ovat aina yksilöllisiä, mutta minulle tärkeää on se, että tulos ei ole liian räikeä. On hienoa, jos potilaani voi näyttää ikään kuin mystisesti paremmalta, hehkeämmältä ja nuorekkaammalta, ilman että kukaan pystyy suoraan sanomaan, että mitään on tehty.

Annan tekemät toimenpiteet Sairaala KL:ssa: 

  • Rintaleikkaukset
  • Rasvaimut ja rasvansiirrot
  • Vatsan ja vartalon korjausleikkaukset
  • Silmäluomien leikkaukset 
  • Arpikorjaukset
  • Luomien diagnoosit ja luomien poistot
  • Tience-hoidot
  • Täyteaine- ja botulliinihoidot

Katso kaikki palvelumme täältä.

Varaa aika konsultaatioon numerosta 020 766 93 90 (ark. 8-16)