Löysä, veltto, kokkareinen ja ruttuinen alavatsa luulisi kuuluvan sataa vuotta lähenevälle ikäneidolle, mutta valitettavasti näin ei ole. Varsin usein jo ensimmäinen raskaus voi aiheuttaa vatsanpeitteiden roikkumista. Kudoksen ylivenyttyvät raskauden aikana eivätkä enää suostu palautumaan lähellekään entistä kuosia. Lenkkeily, urheilu tai jumppa eivät auta; alavatsa olla möllöttää ja tuntuu elävän omaa velttoa elämäänsä. Vaaka näyttää normaaleja lukemia, mutta alavatsa senkuin rutistelee ja riippuu. Mitä siis tehdä ?
Ongelma voidaan korjata vatsanpeitteiden kiristyksellä. Anestesiassa tehtävässä leikkauksessa poistetaan navan alapuolelta kaikki löysä ja veltto iho sekä rasvakudos. Yleensä raskauden seurauksena myös sisemmät vatsanpeitteet ovat antaneet periksi; suorat vatsalihakset ovat usein erkaantuneet keskiviivasta useita senttimetrejä. Lihakset neulotaan yhteen leikkauksen yhteydessä. Leikkaus kestää vajaa puolitoista tuntia ja seuraava yö vietetään heräämössä leikkauksesta toipuen. Pahin turvotus ja mustelmat häviävät 2-3 viikossa. Yleensä 2-3 viikon kuluttua kunto on jo melkoisen hyvä ja normaaliin työhön voi palata viikkoa paria myöhemmin. Tukiliiviä on hyvä käyttää pari viikkoa toimenpiteen jälkeen; tarravyö estää turvotusta ja tukee vatsanpeitteitä.
Toinen leikkaukseen soveltuva ryhmä ovat laihtumisen tai laihduttamisen jälkeen roikkuvasta alavatsasta kärsivät potilaat; alavatsalla riippuva reppu ei lähde millään järjellisellä konstilla pois - ei vaikka kuinka jumppaisi. Veltto iho roikkuu, aiheuttaa terveydellistä ja sosiaalista haittaa ja tekee pukeutumisen hankalaksi.
Kolmas leikkauksesta hyötyvä ryhmä ovat lievästi ylipainoiset, joilla on vatsan alueelle kertynyt päällekäisiä poikittaisia makkaroita, joista alimmainen peittää nivuset ja karvoituksen. Paikat hautuvat ja maseroituvat. Sieni-infektiot taipeissa ovat tavallisia ja toistuvia. Joskus voi avonaisesta ja rikkinäisestä ihosta päästä bakteeri kudokseen jolloin rasvakudos tulehtuu ja vaatii välitöntä antibioottihoitoa. Toki kannattaisi ennen leikkausta pudottaa paino haluamalleen normaali tasolle muutoin jatkossa laihduttaminen voi tehdä uuden pienen repun alavatsalle.
Voisi kuvitella, että rasvaimu olisi ratkaisu riippuvaan ja runsaasti rasvaa sisältävään alavatsa ongelmaan. Rasvaimu ei kuitenkaan korjaa vatsanpeitteiden muotoa; ala- ja ylävatsa pullottavat edelleen huolimatta ohuesta rasvapatjasta. Toisaalta rasvaimun jälkeen huono, epäelastinen iho roikkuu edelleen; on sama onko pussissa rasvaa vai riippuuko se omia aikojaan. Imun jälkeinen lopputulos ei ole tyydyttävä.
Käyttämämme ”tension sutura” tekniikka on osoittautunut erittäin hyväksi; haava- ja arpiongelmat leikkauksen jälkeen ovat harvinaisia ja myös ennen tuikitavalliset nestekertymät (seromat) leikkaukset jälkeen ovat nykyisin erittäin harvinaisia. Myös toipuminen näyttää sujuvan sutjakammin kuin aikaisemmin.
Yhteenvetona voin todeta, että vatsanpeitteiden kiristysleikkaukset ovat lisääntyneet valtavasti parin viimeisen vuoden aikana. Käyttämämme tekniikan ansiosta leikkaus on turvallinen, toipuminen nopeaa ja hankalat jälkiongelmat ja komplikaatiot ovat harvinaisia.
Asko Salmi
LKT, Kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri
