Rintaimplantit - Totta ja tarua silikoni-implanteista

Rintaimplanteista liikkuu mitä merkillisimpiä juttuja ja uskomuksia ihmisten keskuudessa ja etenkin netissä, josta tietoa etsitään vajavaisilla perustiedoilla. Useimpien luulojen ja ”faktojen” takana on täydellinen tiedon puute tai toisinaan tahallinen tai tahaton harhaanjohtaminen. Ongelmansa muodostaa myös rintaimplanttien historian ja kehityksen outous. Useimpiin ongelmiin löytyy ratkaisu rintaimplanttien historiasta tai materiaaliteknologian kehityksestä. Irralliset ongelmat saavat loogisen ratkaisun kehityksen kautta.

Tavallisimpia väärinkäsityksiä lienee implanttien kestävyys. Poksahtavatko implantit lentokoneessa ? Lutistuvatko implantit sukeltaessa ? Oli ilo katsella TV:stä myytinmurtajia, jossa kaverit yrittivät erilaisissa painekammioissa poksauttaa silikoni-implantteja. Syntyihän siitä kelpo jakso Myytinmurtajiin, joskin implantit selvisivät koetuksesta vaurioitta. Eli: kaikki poksahdusmyytit: myytti murrettu! Lisäksi valmistaja antaa implanteille elinikäisen materiaalitakuun kestävyydestä. Itse olen törmännyt rikkimenneisiin McGhanin (Natrelle) anatomisiin implantteihin vain kahdesti. Kyseisiä implantteja olen käyttänyt vuodesta 1996.

Naisten rintoja on kohotettu kautta aikojen mitä merkillisimmillä tavoilla. Yleisanestesia toi mukanaan mahdollisuuden lisätä rintojen sisään pönkittävää materiaalia – enää ei tarvinnut tyytyä ulkoisiin toppauksiin. Rintoihin on lisätty erilaisia ruiskutettavia materiaaleja, kadaverirasvaa, hohkaista vuoltavaa materiaalia jne. Kaikista näistä tulokset olivat ajanmittaan karmaisevia: rinta kovettui ja deformoitui. Rintaan laitetun massan poistaminen saattoi olla mahdotonta.

Silikoni-implantit

Vasta silikoni-implanttien ilmestyminen markkinoille mahdollisti turvallisen leikkauksen ja ennustettavan lopputuloksen. Alkuun implantit olivat kömpelöitä ja haperoita. Silikoni oli juoksevassa muodossa, implantin kuori oli sileä ja herkkä rikkoutumaan. Myös optimaalisen leikkaustekniikan löytäminen oli hakusessa. Niinpä rintoja on kohotettu navasta, kainalosta, nännipihan kautta ja viimein rinnanaluspoimuun tehdystä viillosta.

Aluksi implantit asennettiin rintalihaksen päälle eli välittömästi rintarauhasen alle. Menetelmä on sinänsä hyvä mikäli rintarauhasen ympärillä on riittävästi rasvakudosta. Ongelmaksi tällä tekniikalla ja vanhanmallisilla sileitä silikoni-implanteilla muodostui rinnan kovettuminen eli kapseloituminen. Implanteista kovettui jopa 40-60%. Hankala ongelma tuntui ratkeavan kun implantti asennettiin suuren rintalihaksen alle; kapseloituminen oli harvinaisempaa, mutta ei tavatonta.

Samanaikaisesti implanttien pintamateriaalit kehittyivät ja sileiden implanttien tilalle tulivat erilaiset karheapintaiset implantit, jotka edelleen vähensivät kapseloitumisen riskiä. Jokainen valmistaja pyrki kehittämään optimaalista ja mahdollisimman vähän kapseloituvaa pintaa implanteille. Esim. McGhanin pyöreä karheapintainen implantti tuli Suomen markkinoille 90-luvun alussa. Kapseloitumisriski väheni oleellisesti karheilla lihaksen alle sijoitetuilla silikoni-implanteilla ja vihdoin päästiin nykyiseen 4-5% kapseloitumisriskiin viidenvuoden seurannan aikana. Riski lasketaan implanttia kohden eli 4-5% riski tarkoittaan kapseloitumista joka kymmenennellä naisella.

Natrelle

Pyöreä implantti teki pyöreän rinnan. Pyöreä rinta ei välttämättä ole luonnollisen näköinen. Ongelma ratkesi 90-luvun puolivälissä kun juokseva slikoni korvattiin muotonsa säilyttävällä silikonigeelillä; anatomiset silkoni-implantit lanseerattiin markkinoille. McGhanin ensimmäinen anatominen malli (FM) tuli Suomen markkinoille 1997. Sittemmin tämä perusmalli sai rinnalleen korkea- ja matalaprofiilisia malleja, ovaaleja, pyöreitä ja matalia implantteja. Valinnanvara kasvoi erikokoisista implanteista erimallisiin implantteihin ja muutamassa vuodessa esim. McGhanin mallistossa oli lähes 200 erimallista ja erikokoista implanttia! Kirurgin kannalta asiat mutkistuivat: siinä missä aikaisemmin riitti pelkän tulevan rinnan koon arviointi täytyi anatomisten implanttien myötä huomioida myös tulevan rinnan muoto, johon luonnollisesti vaikutti paitsi valittavan implantin muoto niin myös potilaan yksilölliset anatomiset mitat ja ominaisuudet.

Aikojen kuluessa myös implanttien koko on kasvanut siinä missä 90-luvulla tyydyttiin parin desin pyöreisiin proteeseihin on ns. Normaalin rinnan koko kasvanut desin verran. Yleensä sopivan kokoinen implantti löytyy 300 gramman tienoilta. Toki olemme vielä kaukana Amerikasta, jossa alla 400 grammanen oli jo 10 vuotta sitten pieni. Kokoa valitessa suosittelen maalaisjärjen käyttöä. Niin mies kuin olenkin niin en mistään hinnasta haluaisi itselleni yli kilon etuvarustusta. Toki näitäkin tehdään ja implnattien omistajat vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä.

Keittosuolaimplantti

Keittosuolalla täytettyjä implantteja käytettiin lähinnä USA:ssa 90-luvun puolivälissä syntyneen silikonikohun jälkeen. Silikoni-implantit olivat kiellettyjä, mutta sittemmin FDA on hyväksynyt silikoni-impålanttien käytön. Silikoni on turvallinen ja inertti aine eikä sen ole todettu aiheuttaneen sidekudossairauksia, rintasyöpää, autoimmuunitauteja ym. Yhteyksiä silikonin ja erilaisten sairauksien välillä tutkittiin runsaasti runsas 10 vuotta sitten. Laariin ei jäänyt jyviä ja silikoni voitiin päästää pannasta. - Mielestäni keittosuolaimplantin ovat menneen talven lumia.

Leikkaustekniikka

Implanttien kehittyessä kehittyi myös leikkaustekniikka. 90-luvun alussa pyöreät implantit sujautetiin kainalosta rintalihaksen alle. Mikäli rinta oli sopivasti asemoitu rintalihaksen kiinnityskohdan kanssa niin kaikki oli hyvin ja tulos hyvä sekä arpi huomaamaton. Kuitenkin on hyvin tavallista imetyksen jälkeen, että rinta on hieman alakenossa ja masentunut, jolloin implantti jäi auttamattomasti liian ylös. Tulos oli huono: rinta oli kuin kaksikyttyräinen kameli. Tilannetta yritettiin muuttaa rintaremmillä, jota pidettiin rintakehän yläosassa tarkoituksena painaa implanttia alaspäin. Homma oli melko toivotonta ja rasittavaa. Joka tapauksessa rintaremmin käyttö juontaa juurensa noista ajoista ja tavoista.

Sittemmin implantteja on laitettu mikä merkillisimmistä viilloista. Navankautta taiteilu tyhjillä ja sitten täytettävillä keittosuolaimplanteilla kuulostaa lähinnä erikoisuuden tavoittelulta. Nännipihan kautta asennetulla implantilla on 2.5-3 kertainen kapseloitumisriski. Kainalo ei sovi nykyisten anatomisten implanttien asentamiseen, kohdistaminen ja rinnan muotoilu on hankalaa tai mahdotonta ja implantti helposti nousee ylöspäin kainaloon asennuskaavaa pitkin.

Kultainen standardi leikkaustekniikalle on kainalon aluspoimuun tehty viilto. Esim. 300 g implantti vaatii noin 5.5 cm viillon. Viilto sallii hyvän asemoinnin ja näkyvyyden leikkausalueelle. Useimmat leikkaukseen tulevat naiset ovat suhteellisen laihoja ja rasvakerros on ohut. Niinpä implantin kärki on paras laittaa rintalihaksen alle, jotta ajan kanssa implantin reuna ei näkyisi tai tuntuisi. Lisäksi lihaksen antama ylimääräinen massa muotoilee kauniisti decolte alueen anatomisia implantteja käytettäessä. Nykytekniikalla (ns biplanaari-tekniikka) rintalihas peittää noin 2/3 implantista.

Kapselitakuu

Olemme käyttäneet MgGhanin (Inamed, Allergan ja nykyisin Natrelle) implantteja 90-luvun alusta alkaen. Implantit ovat hyvin tutkittuja ja turvallisia. Vuosien tuoma kokemus on myös antanut hyvän ”näppituntuman” tarvittavan implantin koon ja mallin löytämiseksi.

Aloitimme ensimmäisenä Suomessa kapselitakuun ko. Implanteille. Kapselitakuu on taloudellinen takuu, joka korvaa viiden vuoden aikana leikkauksesta mahdollisesti syntyneen kapselin korjausleikkauksen. Yleensä kapseli muodostuu ensimmäisen puolen vuoden kuluessa leikkauksessa. Leikkaamme tarvittaessa kapseloitumassa olevat rinnat mahdollisimman pian kapselin toteamisen jälkeen, jotta turhilta kivuilta säästyttäisiin ja toisaalta jotta leikkaus olisi yksinkertaisempi. Tänä vuonna uudistetulla leikkaustekniikalla kapseloitumisriski on hyvin pieni ja huomattavasti alle yleisesti todettujen arvojen.


Asko Salmi
LKT, Kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri