Uudet täyteaineet

Kasvojen ryppyjä ja juonteita on täytetty erilaisilla täyteaineilla toistakymmentä vuotta. Tulokset ovat olleet hyviä ja ongelmia on esiintynyt tähän mennessä hyvin vähän. Ongelmana on ollut lähinnä täyteaineiden häviäminen, joka on yksilöllistä. Siinä missä yksi saa nauttia kadonneista rypyistä puolitoistavuotta niin toisella rypyt ovat tulleet takaisin jo muutamassa kuukaudessa.

Resorboituvat eli häviävät täyteaineet ovat osoittautuneet turvallisiksi päinvastoin kuin pysyvät täyteaineet, joista on raportoitu runsaasti erittäin pahoja ongelmia jopa vuosia täytön jälkeen. Esimerkiksi juokseva silikoni on aiheuttanut silikonigarnuloomia vielä 30 vuotta silikonin ruiskuttamisen jälkeen.

2010 ISAPS:n kokouksessa San Franciscossa julkaistiin tutkimus, joka osoitti, että harmittomina pidetyt hyaluronitäytteet voivat aiheuttaa elimistössä erittäin voimakkaan tulehdusreaktion. Erot eri valmisteiden välillä saattoivat olla jopa 100-kertaisia. Tutkimus heitti varjon turvallisena pidetyn hoidon ylle.

Rasvaa on kaikilla ja epäilemättä rasvan määrä kasvaa jatkuvasti. Rasvaa voidaan käyttää täyteaineena. Kuitenkin ongelmana on ollut rasvan katoaminen täytön jälkeen ja etenkin huono ennustettavuus tuloksen suhteen.

Rasvan pysyvyyttä ja käsiteltävyyttä voidaan parantaa sekoittamalla siihen omasta verestä otettuja kasvutekijöitä. Kasvutekijöiden erottamiseen verestä käytetään useita eri menetelmiä, joista vain osa takaa riittävän kasvutekijä määrään siirteessä. - Kannattaa huomata, että menetelmällä ei ole mitään tekemistä kantasolujen kanssa, joita toki voidaan eristää rasvakudoksesta, mutta menetelmä on työläs ja kallis ja vie vähintään puolitoista tuntia työaikaa. Tätä menetelmää käytämme tällä hetkellä tutkiessamme rintojen rasvasiirteiden pysyvyyden parantamista.

Kasvutekijöillä rikastetut omarasvasiirteet tarjoavat turvallisen vaihtoehdon. Omaa kudosta käytetään hyväksi ryppyjen silottamiseen. Toisaalta mesoterapiaan yhdistettynä kasvutekijöillä voidaan nuorentaa ohentunutta, vanhaa ja ryppyistä ihoa. On syytä muistaa, että ihmisen terve saveiskerros ihon pinnalla estää erittäin tehokkaasti vieraita aineita sekä soluja tunkeutumasta ihon sisään ja elimistöön. Niinpä ihon pinta on rikottava esimerkiksi käyttämällämme neulaus-laitteella, jotta temppu onnistuisi ja vaikuttavat aineet pääsisivät ihon sisälle.

Kasvutekijöitä –tarvittaessa rasvaan sekoitettuna – voidaan käyttää myös arpien korjaamiseen ja siistimiseen. Menetelmä on toimiva ja erittäin lupaava. Vaikka ennustamien on hankalaa niin uskon omarasvasiirteiden hiljalleen syrjäyttävän hyaluronihappotäytöt. Synteettisiä pysyviä siirteitä ei pidä käyttää lainkaan!

Järjestimme asian tiimoilta klinikassamme 6.2.2011 koulutustilaisuuden, jota veti professori Ali Modarressi Geneven Yliopistosta.

Asko Salmi
LKT, kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri